Skip to main content

CIO juhlii 20-vuotisjuhlaa JYSKissä

Päivämäärä: 01/05/2023

Author: Martin Fyn Aamand, Head of Communications & PR

Kategoria: Careers & HR , Technology

1.5.2023 tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Keld Marott aloitti ensimmäisen työpäivänsä sisäisenä tarkastajana JYSKissä. Nykyään hän johtaa Chief Information Officerina (CIO) JYSKin IT-osastoa, jossa on yli 250 työntekijää.

Pieni työpaikkailmoitus tanskalaisessa Jyllands-Postenissa. Siitä alkoi Keld Marottin 20 vuotta kestänyt ura JYSKissä.

"Satuin selaamaan sanomalehteä, kun kävin vanhempieni luona kahvilla. Silmäni osui pieneen ilmoitukseen JYSKin sisäisen tarkastajan työpaikasta. Olin aiemmin työskennellyt sisäisen tarkastuksen parissa, joten se kuulosti jännittävältä. Ja niin minut sitten palkattiin sisäiseksi tarkastajaksi JYSKiin 2003", sanoo Keld Marott, joka toimii nykyään Chief Information Officerina (CIO).

Toimittuaan jonkin aikaa sisäisenä tarkastajana Tanskassa, Keld Marotti sai kansainvälistä vastuuta JYSKin avatessa myymälöitä eri maissa.

Vuonna 2005 organisaation muutoksen myötä Keld Marrotin vastuulle tuli myös Helpdesk palveluyksikkö, joka vastaa myymälöiden ja toimistojen teknologian toimivuudesta. Muutama vuotta myöhemmin Keld sai vastuulleen lisäksi myymälöiden kassajärjestelmätoiminnat ja niiden kehittämisen.

Keld Marott
Kuvassa etualalla on JYSKin vanha kassakone ja kädessä Keldillä uusi mobiilijärjestelmä, joka on tulossa ensimmäisiin JYSKin myymälöihin vuoden 20023 aikana.

Kasvava IT-osasto

Syyskuusta 2020 lähtien Keld Marott on vastannut tietohallintojohtajana koko JYSKin kasvavasta IT-osastosta, joka työllistää tällä hetkellä yli 250 työntekijää.

"Kun ihmiset ajattelevat JYSKiä, harva ajattelee, että olemme itse asiassa suhteellisen suuri IT-yritys. Ihmiset tuntevat JYSKiä enemmän kampanjalehdistä, myymälöistä ja perustajasta Lars Larsenista. Mutta kaikki yrityksen toiminnot ovat nykyään riippuvaisia tietotekniikasta eikä IT ei ole mitään ilman ihmisiä. Tärkein tehtäväni on tarjota oikea organisaatio tukemaan liiketoimintaa", Keld Marott sanoo.

Vaikka Keld Marottilla ei itsellään ole IT-taustaa, hän tuntee olonsa kotoisaksi IT-osastolla. Itse asiassa hän näkee taustassaan selkeän edun.

"Etuna on se, että en mene syvälle teknisiin yksityiskohtiin. Onneksi osastolla on paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat tässä paljon parempia. Minun tehtäväni on johtaa joukkuetta, joten on suuri kunnia saada tämä vastuu JYSKin kaltaisessa yrityksessä, joka kehittyy jatkuvasti", Keld Marott sanoo.

Keld Marott

  • Syntynyt 1973

  • Varttui Tilstissä lähellä Århusia, Tanskassa

  • Asuu Ormslevissä lähellä Århusia, Tanskassa

  • Naimisissa ja kolme 10-18-vuotiasta lasta

  • Vapaa-aika kuluu kuntoiluN, luonnon, hyvän viinin, perheen ja ystävien parissa

EDELLEEN HYVÄ tunnelma toimistossa

Vaikka paljon on muuttunut 20 vuoden aikana, kun Keld Marott on ollut JYSKissä, jotkut asiat eivät ole muuttuneet.

"Muistan, että ensimmäisenä työpäivänäni Brabrandin pääkonttorissa kävin kättelemässä ja tervehtimässä kaikkia työntekijöitä, myös Lars Larsenia. Olemme edelleen matala organisaatio ja meillä jokainen työntekijä voi käyttävätäoikeuttaan ja velvollisuuttaan puhua, mikä on osa arvojamme.", hän sanoo.

Nykyään yli 550 työntekijää työllistävän pääkonttorin ilmapiiri muistuttaa Keld Marottin mukaan hyvin 20 vuoden takaista.

"Meillä on sama hyvä ilmapiiri, jota on ylläpidetty vuosien varrella. Ystävällisyys ja avulias, kaikkien työtovereiden välillä on asia, jossa olemme hyviä. Myös entiset työntekijät muistavat meidät ja kun puhun heidän kanssaan, olen varma, että pysymme jatkossakin hyvinä työkavereina", Keld Marott sanoo.

Uusia mahdollisuuksia ja haasteita

Kun Keld Marott katsoo kristallipalloon ennustaakseen tulevaisuutta, hän näkee itsensä JYSKissä niin pitkälle kuin silmä kantaa.

"JYSK jatkaa kehittymistä, ja haluan olla osa sitä. Jos olisitte kysyneet minulta viisi vuotta sitten, olisin luultavasti sanonut, että JYSKissä se ei voi enää muuttua yhtä hurjasti. Mutta halu kehittää yritystä on edelleen olemassa, ja niin kauan kuin se on läsnä, se myös avaa minulle uusia mahdollisuuksia ja haasteita", hän sanoo.

JYSKin jatkuva kehittäminen ja hänen omat tehtävänsä ovat pitäneet Keld Marottia yrityksessä jo 20 vuotta.

"JYSK on hyvä antamaan vastuun kantaville ihmisille uusia mahdollisuuksia", hän sanoo.

Latest news

Team Metz

JYSK Ranska avaa uuden myymälän ja pääkonttorin

15/02/2024 - JYSK Ranska on avannut aivan uuden myymälän ja muuttanut uuteen pääkonttoriin Metziin.

Rami Jensen

Kirjoitus toimitusjohtajaltamme: Kiitos osallistumisestasi ESS:ään

11/02/2024 - Lämmin kiitos kaikille osallistumisestanne työntekijätyytyväisyyskyselyymme.

Kaare Momme Nielsen, Danish rugby player

Kaare haluaa voittaa mitaleja Pariisissa

29/01/2024 - Pariisin vuoden 2024 paralympiakisoihin on enää seitsemän kuukautta aikaa, ja rugbypelaaja Kaare Momme Nielsen on asettanut tavoitteekseen voittaa mitali tanskalaisesta pyörätuolirugbysta.

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office