Skip to main content
JYSK store front

JYSK Nordicin uusi ennätysvuosi

Päivämäärä:

Author: Rune Jungberg Pedersen, Communications & CSR Director

Kategoria: Sales Growth

Vuosi 2015/2016 oli JYSK Nordicille menestyksen vuosi. Liikevaihto kasvoi  11 prosenttia ja tulos yli 18 prosenttia.

Joulukuu ei ole vain joulukuukausi. Se on myös se aika vuodesta, jolloin JYSK julkistaa tuloksensa. Ja myös tänä vuonna on jälleen syytä hymyillä leveästi.

JYSK Nordic teki nimittäin taas ennätystuloksen, ja peräti 11 prosentin nousu liikevaihdossa antaa aiheen iloita siitä, että yhä useammat asiakkaat valitsevat JYSKin asumiseen liittyviin ostoksiin.

Se merkitsee menestystä markkinoilla, joilla sänkyjen, huonekalujen ja sisustustarvikkeiden myynti laskee.

»Se osoittaa aivan perustavanlaatuisesti, että strategiamme on oikea ja että kaikki JYSKin työntekijät pystyvät muuntamaan sen myynniksi. On helppo kirjoittaa paperille “Customer First”. Jotta asiakkaat huomaavat sen, kaikkien JYSKissä on ymmärrettävä se ja toimittava sen mukaan. Ja me teemme niin”, sanoo JYSK Nordicin toimitusjohtaja Jan Bøgh.

Hän korostaa, että erittäin suuri osa ansaituista tuotoista sijoitetaan entiseen tapaan JYSKiin, jotta voimme edelleen panostaa jakelukeskuksiin, uusiin myymälöihin ja liikevaihdon kasvattamiseen.

Jan Bøgh JYSK President CEO

»Se osoittaa aivan perustavanlaatuisesti, että strategiamme on oikea ja että kaikki JYSKin työntekijät pystyvät muuntamaan sen myynniksi. On helppo kirjoittaa paperille “Customer First”. Jotta asiakkaat huomaavat sen, kaikkien JYSKissä on ymmärrettävä se ja toimittava sen mukaan. Ja me teemme niin”, sanoo JYSK Nordicin toimitusjohtaja Jan Bøgh.

PAREMPI IMAGO

Samalla JYSKin on jatkettava työtä tuotelaadun parantamiseksi ja näytettävä, mitä asiakkaat voivat odottaa JYSKiltä vuonna 2016.

»Ei ole epäilystäkään, että kamppailemme joillakin markkinoilla yhä vanhojen ennakkoluulojen kanssa, joiden mukaan JYSK on vähän tylsä tai että tuotelaatu on liian matala. Sellaista käsitystä emme muuta hetkessä, mutta kampanjoilla, kuten JYSK Favourites, ja jatkuvalla laatutyöllämme olemme päässeet pitkälle”, Jan Bøgh sanoo.

Hän näkee JYSKin kehityksessä kaiken kaikkiaan paljon positiivista, vaikka tekemistä vielä riittää.

»Voimme muun muassa nähdä, että eri kategorioiden kehitysaskelissa on suuri ero, joten joillakin osaalueilla on vielä paljon parannettavaa. Mutta yleisesti on syytä kiittää kaikkia työntekijöitä heidän panoksestaan viime tilikaudella ja toivottaa heille oikein hyvää joulua perheen ja ystävien seurassa”, Jan Bøgh sanoo.

Latest news

Myymäläpäällikkö Jasmin ja Myyjä Karo

Awards gaalassa juhlitaan JYSK Suomen 30-vuotista taivalta

- Kun JYSK Awards -gaalan ovet avautuvat Turun Logomossa 25. lokakuuta, odotus on käsin kosketeltava. Lavalle nousevat Christoffer Strandberg, Gasellit ja vielä salassa pidettävä Suomen ykkösartisti, ja yleisössä on ennätykselliset 727 juhlijaa.

Success in Morocco leads to first internal promotions

Marokon menestys palkitaan – neljä kollegaa etenee urallaan

- Puoli vuotta Marokon avajaisista neljä JYSK-kollegaa on valmiina ottamaan seuraavan askeleen urallaan ja tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin JYSKin sisällä.

Turun tiimi

Johtamisen ydin JYSKissä: tavoitteita, kannustusta ja vastuuta

- JYSK Kulttuurin ydin on vahva yhteishenki, selkeät arvot ja arjen yksinkertaisuus. Meille tärkeintä on, että jokainen työntekijä tuntee olevansa arvostettu ja voi tehdä työnsä hyvin. Kulttuurimme perustuu luottamukseen, vastuunkantoon ja jatkuvaan kehitykseen: yhdessä, selkeästi ja tehokkaasti. JYSKissä jokainen voi vaikuttaa, kasvaa ja onnistua.

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office