Skip to main content
Sine and her team plus colleagues from other stores in the district

Palaneesta myymälästä onnistuneeseen alennusmyyntiin

Päivämäärä:

Author: Mikkel Barkler, Communications Consultant

Kategoria: People

15.4.2020 tulipalo levisi JYSKin myymälään Tanskan Ringstedissä ja tuhosi lähes koko myymälän korjauskelvottomaksi. Vain kahdeksan päivää myöhemmin myymälän tiimi järjesti alennusmyynnin, jossa se möi menestyksekkäästi tulipalosta jäljelle jääneitä tuotteita.  

Palaneesta myymälästä onnistuneeseen alennusmyyntiin
Palo sai alkunsa viereisestä rakennuksesta, josta se levisi JYSKin myymälään.

Store Manager Sine Starup Petersen oli lomalla, kun Deputy Store Manager soitti hänelle 15. huhtikuuta ja välitti dramaattisen viestin: "Myymälä on tulessa".

"Ryntäsin paikalle välittömästi asiasta kuultuani. Koronan vuoksi vietin lomaani kotona, joten ehdin nopeasti paikalle", Sine kertaa tapahtumia ja lisää:

"Poliisi ja palokunta olivat jo paikalla, kun pääsin perille. Onneksi kukaan henkilökunnan jäsenistä tai asiakkaista ei saanut vammoja. Alkuun olimme tiimini kanssa sitä mieltä, että viranomaiset saavat palon hallintaan, mutta valitettavasti näin ei ollut."

Tulipalo sai alkunsa viereisestä rakennuksesta, ja kun se levisi kaasusäiliöön, mitään ei ollut tehtävissä, ja liekit nielaisivat myös JYSKin Ringstedin myymälän. 

"Oli vaikeaa katsella myymälän palamista, mutta en voinut tehdä mitään. Saatoimme vain toivoa, että vahingot jäisivät mahdollisimman vähäisiksi ja edes osa tuotteista säilyisi", Sine kertoo.

Palaneesta myymälästä onnistuneeseen alennusmyyntiin
Varasto paloi lähes kokonaan.

Mitäs nyt?

Kun palo oli saatu sammutettua, Sine tiimeineen ryhtyi selvittämään vahinkojen laajuutta. 

"Suurin kysymys oli, mitäs nyt. Varastosta ei ollut juuri mitään jäljellä, mutta myymälässä oli paljon vähäisin vaurioin selvinneitä tuotteita, sillä varaston ja myymälän välinen seinä oli palonkestävä", Sine kertoo ja jatkaa: 

"Päätimme yrittää myydä tuotteet ns. "tulipaloalessa" myymälän parkkipaikalla, jotta voisimme kääntää surullisen tilanteen edes hiukan paremmaksi." 

Koronarajoitusten vuoksi JYSK ei kuitenkaan voinut olla varma, että viranomaiset hyväksyisivät kyseisen alennusmyynnin.  


"Keskustelimme poliisin kanssa ja meille näytettiin vihreää valoa alennusmyynnin järjestämiseen edellyttäen, että laadimme asiakkaille ja kollegoille asianmukaisen ohjeistuksen, joka on valtiovallan koronaohjeiden mukainen", Sine selittää. 

Palaneesta myymälästä onnistuneeseen alennusmyyntiin
Asiakkaat odottivat kärsivällisesti jonossa.

Suuri tiimiponnistus 

Vain kahdeksassa päivässä Sine tiimeineen – samassa kaupungissa koronan vuoksi kiinni olevien myymälöiden auttavaisten kollegoiden avustuksella – organisoi tulipaloalennusmyynnin, joka järjestettiin 23.‒26.4.

"Asiakkaat odottivat jonossa noin kaksi tuntia ja meidän piti huolehtia siitä, että turvavälit jonossa säilyvät", Sine kertoo ja lisää: 

"Olimme merkinneet maahan, missä kohtaa asiakkaiden pitää seisoa ja meidän piti varmistaa, että asiakkaita päästettiin myyntialueelle vain ryhmissä." 

Vaikka tulipalo ja korona olivatkin melko poikkeuksellisia olosuhteita, alennusmyynti osoittautui menestykseksi.    

"Kyseessä oli suuri ponnistus tiimiltä ja olen todella kiitollinen tiimilleni ja kollegoille muista myymälöistä, jotka tulivat apuun tässä hullussa tilanteessa", Sine sanoo.

Jatkuu...

Tulipaloalennusmyynnin jälkeen JYSK on avannut Ringstediin väliaikaisen myymälän. Vain kolmessa viikossa vanha huoltohalli on muutettu JYSKin myymäläksi.

  • Lue lisää tästä muutoksesta GOJYSK.comista muutaman viikon päästä. 

 

Latest news

JYSK Garden assortment 2026.

Olohuone siirtyy ulos tämän vuoden puutarhavalikoimassa

- Ulkotilojen sisustaminen ikään kuin ne olisivat jatke olohuoneelle on yhä suositumpaa. Tämä trendi näkyy JYSKin puutarhamallistossa, jossa ulkotiloissa korostuvat lounge-kalusteet, sohvat ja suuret ruokapöydät.

JYSK Ukraine has expanded with 28 stores since February 2022

Neljä vuotta sotaa ja lähes 30 uutta myymälää: JYSK Ukraina jatkaa eteenpäin

- Ohjusiskuista, vaurioituneesta infrastruktuurista ja toimitusketjujen häiriöistä huolimatta laajentuminen on jatkunut JYSKin työntekijöiden hienojen ponnistelujen ansiosta. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, JYSKillä oli 85 myymälää Ukrainassa. Neljä vuotta myöhemmin myymäläverkosto on kasvanut 113 myymälään, mukaan lukien verkkokauppa.

Customers' first choice

Huomasitko uuden visiomme ja asiakaslupauksemme?

- Uudet strategiajulisteemme, jotka ovat nyt näkyvissä kaikissa myymälöissä, jakelukeskuksissa ja toimistoissa, sisältävät tärkeitä päivityksiä JYSKin visioon ja asiakaslupauksiin.

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office