Skip to main content

Myymälöiden avajaiset jatkuvat koronasta huolimatta

Päivämäärä:

Author: Sandra Martinsson, Communications Manager, JYSK Sverige

Kategoria: Expansion

Iloisia työntekijöitä myymälän avajaisissa Texelissä, Alankomaissa
Texelin työntekijät juhlivat - hiljaisesti - Alankomaiden sadannen myymälän avajaisia.

JYSKin avajaisia ei tyypillisesti voi luonnehtia hiljaisiksi. Mutta korona-aikaan kaikki on toisin.

Niiden lähes kahden kuukauden aikana, jotka on kulunut siitä, kun Maailman terveysjärjestö, WHO, julisti koronaviruksen leviämisen pandemiaksi, JYSK on avannut seitsemän uutta myymälää ja noin 40 kunnostettua myymälää. 

”Laajentaminen on tärkeä osa DNA:tamme ja se on todella tärkeää näinä aikoina. Tiedämme, että koronapandemia on joskus ohitse, ja kun se aika koittaa, haluamme olla valmiita asiakkaitamme varten. Siksi olemme pitäytyneet suunnitelmissamme avata myymälöitä, siellä, missä se on ollut sallittua,” sanoo Mikael Nielsen, Executive Vice President Retail.

Kaikkia avajaisia varten on hankittu paikallisten viranomaisten luvat ja varotoimiin on ryhdytty. Yksi varotoimista on niin sanotut hiljaiset avajaiset. Se tarkoittaa, ettei avajaisiin liity markkinointia eikä juhlintaa, ja paikalle tulee paljon vähemmän asiakkaita, kuin mitä JYSK on tottunut odottamaan tavanomaisiin avajaisiin.

Myymälä nro 100 Alankomaissa

Texelin saarella Alankomaiden JYSKin oli tarkoitus juhlia maan 100. myymälän avajaisia suurilla pirskeillä. Toisin kävi, avajaiset olivat hiljaiset.

”Olimme suunnitelleen juhlallisuuksia 100. myymälän avajaisia varten. Valitettavasti juhlat piti peruuttaa. Myymälä avattiin suunnitelmien mukaan, mutta juhlat pidetään myöhemmin,” kertoo Marco Woudstra, Development Manager Alankomaille ja Belgialle.

Store Manager Linus Östlund on todella tyytyväinen uuteen XL-myymälään.
Store Manager Linus Östlund on todella tyytyväinen uuteen XL-myymälään.

JYSK Sweden avaa suurimman myymälän

Myös Ruotsissa juhlittiin virstanpylvästä. 23. huhtikuuta avattiin maan suurin JYSK-myymälä. Myymälän työntekijät, jotka olivat nähneet myymälän kasvavan 1 140 neliömetristä 2 060 neliömetrin XL-myymäläksi, olivat odottaneet innolla suurta juhlaa ja suurta määrää asiakkaita.

”Emme voineet kutsua niin paljon ihmisiä myymälään avajaisjuhliin. Se olisi ollut vastuutonta. Sen sijaan vain avasimme ovet,” kertoo Linus Östlund, Store Manager Jönköpingissä, ja jatkaa:

”Paikallinen sanomalehti tuli ja teki jutun myymälän avajaisista koronasta huolimatta. Tuntui todella hyvältä nähdä, että teemme jotain positiivista aikana, jolloin paljon huomiota annetaan sille, miten kriisi vaikuttaa talouteen. Se, että myymälä avattiin suunnitelmien mukaan, tarkoittaa, että olemme valmiita vastaanottamaan asiakkaita, kun pandemia on ohitse.”

Brande
Asiakkaita saapui pitkin myymälän avajaispäivää Brandessa, Tanskassa.

Vartijoita tanskalaisissa avajaisissa

Tanskan Brandessa, missä JYSK avasi vasta uusitun myymälän 20. maaliskuuta, pieni osa markkinointimateriaaleista ja avajaiskutsuista oli jo jaettu osaan alueen kotitalouksista, kun korona-pandemia puhkesi.

”Meitä pelotti ajatella, kuinka paljon asiakkaita ilmestyisi paikalle avajaisaamuna. Vartijat auttoivat meitä varmistamaan, että asiakkaat eivät jonottaneet liian lähellä toisiaan, mutta siitä ei missään vaiheessa tullut ongelmaa. Asiakkaita saapui pitkin päivää ja seuraavina päivinä. Minusta avajaiset olivat onnistuneet ja asiakkaat todella pitivät uudesta myymälästä,” toteaa Mike Kristensen, Store Manager Brandessa.

Mikael Nielsen, Executive Vice President Retail, toteaa, että työntekijöiden asenne on se, mikä tekee JYSKin kulttuurista niin ainutlaatuisen.  

”Me kaikki käymme läpi vaikeaa aikaa, mutta työntekijöittemme asenne ja se, että he pitävät JYSKin arvot hengissä, on todellinen vahvuutemme yhtiönä. Työntekijämme ovat odottaneet uuden myymälän avaamista ja tilaisuutta juhlia sitä kuusi kuukautta tai joissakin tapauksissa vuoden, ja kun tämä juhlinta peruutetaan, he silti säilyttävät positiivisen asenteen. Toivottomuuden sijasta he etsivät jotakin myönteistä. Siitä olen tyytyväinen ja ylpeä ja haluan todella kiittää heitä,” hän sanoo.

Latest news

George Tsironis (to the left) has been a part of the JYSK-journey in Greece for the past ten years and played a keyrole when the global retailer opened it’s first store in the country.

Kreikan ensimmäisestä työntekijästä maajohtajaksi: George Tsironis on valmis uusiin haasteisiin

- Yli kymmenen vuoden kokemuksella JYSKissä George Tsironisista tulee JYSK Kreikan uusi Country Director. Uudessa roolissaan hän keskittyy Kreikan vahvojen tulosten jatkuvuuteen, vahvojen tiimien rakentamiseen ja selkeän suunnan antamiseen.

Tamás Szűcs is new Country Director in Hungary and Austria

Kokenut Tamás Szűcs on Unkarin ja Itävallan uusi maajohtaja

- Uudella maajohtajalla on yli 20 vuoden kokemus vähittäiskaupasta, ja hän on työskennellyt JYSKissä suurimman osan työurastaan.

JYSK Garden assortment 2026.

Olohuone siirtyy ulos tämän vuoden puutarhavalikoimassa

- Ulkotilojen sisustaminen ikään kuin ne olisivat jatke olohuoneelle on yhä suositumpaa. Tämä trendi näkyy JYSKin puutarhamallistossa, jossa ulkotiloissa korostuvat lounge-kalusteet, sohvat ja suuret ruokapöydät.

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office