107 osumaa ''
Lars Larsen in Belgium in 2017

JYSK on palannut laajennuskurssille

04/06/2020 - ”Fyysinen myymälä on edelleen voimissaan koronakriisin jälkeen,” sanoo Executive Vice President Retail, Mikael Nielsen.

Happy employees at the opening of the storie in Texel, The Netherlands

Myymälöiden avajaiset jatkuvat koronasta huolimatta

05/05/2020 - JYSKin avajaisia ei tyypillisesti voi luonnehtia hiljaisiksi. Mutta korona-aikaan kaikki on toisin.

JYSK DC Ecser

JYSK sijoittaa 200 miljoonaa euroa uuteen jakelukeskukseen Unkarissa

14/04/2020 - Huhtikuussa 2020 JYSK alkaa rakentaa uutta jakelukeskusta Ecseriin, Unkariin. Valmistuttuaan jakelukeskus tulee työllistämään noin 300 henkilöä ja edelleen vahvistamaan yhtiön logistiikkaa Euroopassa.

First four Store Managers in Russia prepare for April

Venäjän neljä ensimmäistä Store Manageria valmistautuvat huhtikuuta varten

11/03/2020 - Neljä tulevaa myymäläpäällikköä ovat kouluttautuneet ahkerasti ollakseen valmiina huhtikuussa Venäjälle avattavan ensimmäisen JYSK-myymälän avajaisiin.

Input from customers is a goldmine of knowledge

Palaute asiakkailta on arvokasta tietoa

10/02/2020 - JYSK ottaa käyttöön asiakastyytyväisyyskyselyn kaikissa myymälöissä, jotta saamme paremman kuvan siitä, mitä asiakkaat haluavat, ja voimme tarjota mahdollisimman hyvän palvelun.

Russian team

Igor ja tiiminsä tuovat JYSKin Venäjälle

24/01/2020 - JYSK avaa Venäjällä ensimmäiset kaksi myymälää 2. huhtikuuta, 2020. Country Manager Igor Raic vastaa projektista. Juuri nyt hän työskentelee ankarasti uuden tiiminsä kanssa, jotta kaikki olisi valmista avajaisia varten.

Annual Report

Toimitusjohtajan katsaus: Tapahtumarikas vuosi on päättynyt

21/11/2019 - Tarkasteltaessa tilivuotta 2018/19 on mielestäni oikein sanoa, että se on ollut yksi tapahtumarikkaimmista JYSKin historiassa.

Customer Service Centres help with store calls

Customer Service Centre -asiakaspalvelukeskukset auttavat myymälöihin tulevien puheluiden käsittelyssä

08/11/2019 - Jotta työntekijät saavat enemmän aikaa myymälöiden asiakkaiden palveluun, Customer Service Centre -asiakaspalvelukeskukset käsittelevät yhä enemmän myymälöiden puheluista.

Portlaoise

Epätavallisista myymälän avajaisista Irlannissa tuli suuri menestys

30/09/2019 - Neljännen Irlannin myymälän avajaiset eivät olleet aivan tavalliset. Puuttuva palonsammutusjärjestelmä melkein aiheutti Portlaoisen myymälän avajaisten peruuttamisen, mutta hyvän ryhmätyön ansiosta niistä tulikin menestyksekkäät pop-up-markkinat.