Skip to main content
Paralympiaratsastaja Laura

Nuku kuin voittaja – Ensimmäisiin paralympialaisiin lähtevä JYSK-stipendiaatti Laura Kangasniemi kannustaa kultaunelmiin

Päivämäärä:

Author: Taija Paavola, Communication Manager

Kategoria: People , Sustainability

Paralympialaisten alkaessa JYSK käynnistää Suomen Paralympiakomitean pääyhteistyökumppanina hyvinvointikampanjan, jonka aikana 20.8.–8.9.2024 jokaisesta myydystä HØIE Downfeel -tyynystä JYSK lahjoittaa 1 euron vammaisten lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen.

Pararatsastaja Laura
Kuvaaja-Hanna-Heinonen

Olemme toteuttaneet vuonna 2015 alkaneen yhteistyön aikana lukuisia myyntikampanjoita, joiden tuotto on kohdistettu  paraurheilulle. Olemme myös jakaneet vuosittain perinteiset JYSK-stipendit Nuorten Paralympiaryhmän urheilijoille, joista osa on noussut jo Suomen Paralympiajoukkueeseen. Heistä seuraavana Paralympialaisissa nähdään pararatsastaja Laura Kangasniemi.

Alkujaan esteratsastajana kilpaillut Kangasniemi loukkaantui vakavasti esteratsastusharjoituksissa vuonna 2017. Epäonnistuneen esteen ylittämisen seurauksena Lauran putosi pää edellä maahan, joka aiheutti vaikean aivovamman ja halvaantumisen kropan oikealta puolelta. Pohjois-Pohjanmaan Haapavedeltä lähtöisin olevan nuoren laji vaihtui sen myötä ensin kouluratsastukseen ja sittemmin parakouluratsastukseen.

Ensimmäisen kilpailukautensa pararatsastajana Kangasniemi suoritti vuonna 2021, jolloin hänet valittiin myös Suomen Paralympiakomitean koordinoimaan Tulevaisuuden tähdet -valmennusryhmään. Kaudella 2022 hän ratsasti ensimmäisen kansainvälisen kilpailunsa pararatsastuksen kolmen tähden tasolla.

Kauden 2023 aikana Kangasniemi kilpaili ensimmäistä kertaa EM-kilpailuissa, joissa sijoittui oman hevosensa Goldprinsin eli ”Prinssin” kanssa henkilökohtaisessa kilpailussa yhdeksänneksi. Norjan PM-kilpailuissa ratsukko oli vapaaohjelmassa seitsemäs, ja sijoittui sekä joukkueen kanssa että henkilökohtaisessa ohjelmassa neljänneksi. Saman vuoden päätteeksi Kangasniemi palkittiin myös JYSK-stipendillä.

LAuran intohimo on ratsastus
Kuvaaja Minna Pekkonen

Kangasniemi valittiin huhtikuussa Suomen Paralympiajoukkueeseen kahden muun ratsastajan ohella. Kesäparalympialaiset käydään Pariisissa 28.8.–8.9.2024. Paralympiadebyyttiinsä Kangasniemi valmistautuu treenaamalla Saksassa mahdollisimman optimaalisesti.

- Pariisissakin tavoitteena on ratsastaa meille parhain mahdollinen suoritus, Kangasniemi tiivistää tavoiteensa.

Tällä hetkellä täysipäiväisesti kilparatsastajana toimiva Kangasniemi rakentaa urheilun ympräille myös yrittäjän uraa. Laura Kangasniemi Oy:ta pyörittäessä harjoittelulta ja kilpailemiselta jäävä aika täyttyy muun muassa puhujakeikoista.

Yhteistyöllä pitkät perinteet

Vuosittaiset tyynykampanjat ovat Paralympiakomitean ja JYSK:in perinne, joka vie yhteistyötä samalla konkreettisesti kaikkiin JYSK-myymälöihin ympäri Suomen. Yritys palkitsee parhaiten suoriutuneen liikkeen perinteisessä JYSK Awardsissa #JYSKtekeehyvää -palkinnolla. Laadukkaan treenin ohella hyvä uni ja palautuminen ovat erittäin tärkeitä urheilijoille, minkä takia tuotteeksi valikoitui tyyny.

 

Jysk ja parasportit

JYSK on toiminut Paralympiakomitean pääyhteistyökumppanina vuodesta 2015 alkaen ja tehnyt systemaattisesti työtä vammaisten ja toimintarajoitteisten urheilijoiden tukemiseksi. Kampanjan avulla JYSK haluaa muistuttaa myös yhdenvertaisesta mahdollisuudesta urheilla ja liikkua.

Tyynyjä on saatavilla virallisena Paralympiapäivänä 20.8. alkaen kaikista JYSK-liikkeistä ympäri maan. Kampanjan lopputulos julkistetaan JYSK Awardsissa lokakuussa ja palkintoshekki luovutetaan vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten Para Junior Games -kilpailutapahtumassa 27.-28.11.2024.

 

Paralympian JYSK stipendiaatit

Paralympiakomitean kanssa tehdyn yhteistyön kivijalkana ovat toimineet JYSK Suomen vuosittain jakamat JYSK-stipendit nuorille, unelmiaan tavoitteleville paraurheilijoille. Paralympiakomitean pitkäaikainen yhteistyökumppani JYSK tukee nuoria paraurheilijoita eteenpäin urheilu-urillaan ja inspiroi samalla heidän esimerkkinsä kautta kaikkia suomalaisia liikkumaan enemmän. JYSK on jakanut jo vuodesta 2015 lähtien stipendejä lajissaan kehittyneille nuorille paraurheilijoille.

Lue lisää:

Hiihtopäivä paralympiahiihtäjän opastuksella – JYSK opetteli näkövammaisen hiihtäjän opastusta Paralympiakomitean kanssa järjestetyssä lajikokeilussa

Uintiin hurahtanut Ronja Hampf tähtää Los Angelisin paralympialaisiin. 

Reservin upseerin Mattias Aspin laji on yleisurheilu.

Maalipallon pelaaminen ja opiskelu rytmittää Jasmin Mikkolan arkea.

Latest news

Iryna cutting the ribbon to a JYSK store opening

Kaksi vuosikymmentä JYSKissä: "JYSK on toinen kotini"

- Iryna Kartun juhli 20-vuotisjuhliaan ja pohtii miten paljon kahdessa vuosikymmenessä on tapahtunut kasvua ja kehitystä.

Dark store

JYSK avaa myymälöitä, jotka eivät ole avoinna asiakkaille

- Kaksi ensimmäistä avataan Irlannissa ja Marokossa.

Three Swedish employees with yellow shirts in a JYSK store, cheering on the Swedish team in Paris.

JYSKiltä vahva tuki paralympialaisille

- Tässä kurkistus kulisseihin miten JYSK sitoutui tukemaan ja juhlistamaan vuoden 2024 paralympialaisissa, jossa mukana ovat myymälätyöntekijät eri puolilta Eurooppaa.

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office