Skip to main content
Klaukkalan myymälän katolle asennettiin aurinkovoimala lokakuussa 2023

JYSKille kolme uutta aurinkovoimalaa

Päivämäärä:

Author: Taija Paavola, Communication Manager

Kategoria: Sustainability

JYSKin ensimmäinen aurinkovoimala valmistui Kirkkonummen myymälän katolle Solarigo Systems Oy:n rakentamana vuonna 2020. Kolmen vuoden aikana olemme lisänneet aurinkosähkön tuotantoa ripeään tahtiin. Aurinkovoimaa hyödynnetään nyt Kirkkonummen ja Klaukkalan lisäksi Forssan, Järvenpään, Kangasalan, Keravan, Kokkolan, Kouvolan, Lappeenrannan, Lapuan, Nokian, Hämeenlinnan, Kajaanin ja Oulun JYSK-myymälöissä. Solarigo Systems Oy on tuottanut kahta lukuun ottamatta kaikki JYSKin aurinkovoimalat.

Loppuvuoteen mennessä katoilla olevien paneelien määrä on yhteensä 1175
Loppuvuoteen mennessä katoilla olevien paneelien määrä on yhteensä 1175

– On mahtavaa, että saamme vielä tämän vuoden puolella uusia aurinkopaneeleita myymälöiden katoille. Vastuullisena yrityksenä teemme aktiivista työtä energiatehokkuuden eteen ja luomme erilaisia ratkaisuja. Loppuvuoden uusien asennuksien jälkeen meillä on 16 myymälän katolla aurinkovoimala. Tuolloin katoilla olevien paneelien määrä on yhteensä 1175, kertoo JYSKin Development Coordinator Maiju Försti-Tarkiainen.  

Klaukkalan aurinkovoimalan asennus tehtiin lokakuun aikana
Klaukkalan aurinkovoimalan asennus tehtiin lokakuun aikana.

Klaukkalan kiinteistön omistaja Innovestor on myös tyytyväinen JYSKin hankkeeseen

– Taivaalta saamme puhdasta sähköä, ja moderneissa rakennuksissamme katoilla on tilaa sekä kantavuutta aurinkopaneeleille. Useimmissa uusissa kohteissamme sähkökytkennät ovat jo lähes valmiina aurinkoenergian hyödyntämiseen. Vuokranantajana haluamme aktiivisesti mahdollistaa vuokralaistemme siirtymisen aurinkovoiman pariin. Pyrimme edistämään siirtymää pois fossiilisista polttoaineista ja tukemaan yhteiskunnan omavaraisuutta. Olemme tyytyväisiä siihen, miten sujuvasti tämä hanke ja yhteistyö JYSKin kanssa on edennyt, kertoo- Elie Kopaly Innovestor Groupista.

JYSKin myymälöiden katolla olevat aurinkopaneelit tuottavat keskimäärin 28 MWh puhdasta ja uusiutuvaa sähköä JYSKin myymälän omaan käyttöön. Tämä vastaa noin 18 sähkölämmitteisen kerrostaloyksiön vuosikulutusta. Myymälöissä sähköä kuluu pääosin valaistukseen ja ilmanvaihtoon erityisesti päivisin, jolloin aurinkovoimala tuottaa hyvin. Huhti-elokuun aikana aurinkosähköjärjestelmät tuottavat lähes saman verran sähkö kuin myymälät kuluttavat. Tuotannon ja kulutuksen mahdollinen ylijäämä siirtyy muun verkon käytettäväksi.

Klaukkalan aurinkovoimalan rakensi JYSKin Suomen aurinkosähkön toimittaja, Solarigo Systems Oy.

JYSK jatkaa aurinkopaneelien asennuksia ja tavoitteena on kymmenen uutta voimalaa kuluvan tilikauden aikana. Tavoitteen saavuttamiseksi toivomme vahvaa yhteistyötä vuokranantajiemme kanssa. Aurinkosähkön lisäksi kehitämme jatkuvasti energiatehokkuutta myymälöissä muun muassa led-valaistuksella ja myymälän varasto- ja sosiaalitiloihin asennutetuilla liiketunnistimilla, kertoo Försti-Tarkiainen.

Latest news

JYSK Garden assortment 2026.

Olohuone siirtyy ulos tämän vuoden puutarhavalikoimassa

- Ulkotilojen sisustaminen ikään kuin ne olisivat jatke olohuoneelle on yhä suositumpaa. Tämä trendi näkyy JYSKin puutarhamallistossa, jossa ulkotiloissa korostuvat lounge-kalusteet, sohvat ja suuret ruokapöydät.

JYSK Ukraine has expanded with 28 stores since February 2022

Neljä vuotta sotaa ja lähes 30 uutta myymälää: JYSK Ukraina jatkaa eteenpäin

- Ohjusiskuista, vaurioituneesta infrastruktuurista ja toimitusketjujen häiriöistä huolimatta laajentuminen on jatkunut JYSKin työntekijöiden hienojen ponnistelujen ansiosta. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, JYSKillä oli 85 myymälää Ukrainassa. Neljä vuotta myöhemmin myymäläverkosto on kasvanut 113 myymälään, mukaan lukien verkkokauppa.

Customers' first choice

Huomasitko uuden visiomme ja asiakaslupauksemme?

- Uudet strategiajulisteemme, jotka ovat nyt näkyvissä kaikissa myymälöissä, jakelukeskuksissa ja toimistoissa, sisältävät tärkeitä päivityksiä JYSKin visioon ja asiakaslupauksiin.

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office