Skip to main content
Heinolan tiimi

Harjoittelijasta myymäläpäälliköksi. Sannan uratarina.

Päivämäärä:

Author: Taija Paavola, Communication Manager

Kategoria: Careers & HR , People

Myymäläpäällikkö Sanna Rantanen on kulkenut JYSK-polkuansa jo kymmenen vuotta. Hän aloitti harjoittelijana, työskenteli kesätyöntekijänä ja vietti viisi vuotta Launeen JYSKissä eri tuoteryhmävastaavana ja lopulta apulaismyymäläpäällikkönä ennen siirtymistään Heinolaan, jossa hän on vetänyt myymälää jo viiden vuoden ajan.

Koulutus toi varmuutta ja verkostoja

Sanna on saanut koulutuksen esihenkilörooliin JYSKin omassa koulutusohjelmassa, vaikka alan tutkintoa ei alun perin ollutkaan.

– JYSK on ollut ensimmäinen ja ainoa työpaikkani. On hienoa, että minuun on uskottu ja minua on koulutettu työn ohessa esihenkilöksi. Koulutusohjelma kesti vuoden, ja siihen kuului viisi kertaa järjestetty lähiviikko pääkonttorilla, jossa käytiin läpi esimerkiksi palautteenantoa, ennakointia ja vastuunottoa.

– Koulutuksen jälkeen olin aina into piukeana lähdössä myymälään testaamaan oppimaani. Parasta oli kokemusten jakaminen muiden myymäläpäälliköiden kanssa. Siitä syntyi luottamusta ja uusia näkökulmia omaan tekemiseen. Koulutuksesta jäi myös hyvät suhteet muihin alueisiin, erityisesti Lahteen ja Mikkeliin.

Eri osaamistaustansa ansiosta, hän on innokas auttamaan aina tarvittaessa myös muissa myymälöissä. Myös Päijät-Hämeen kaikki kesätyöntekijät koulutetaan Sannan toimesta.

–  Saan omaan myymälään aina helposti tuuraajan tilalleni ja sitten mennään. Nautin olla avuksi. Oli kyseessä uuden myymälän avaus tai uuden henkilön perehdytys. Loggarin hommat varastossa on mun suosikki. Ei ole parempaa fiilistä kuin täydellisesti järjestetty varasto.

Tiimi, jossa jokainen saa olla oma itsensä

Heinolassa työskentelee eri-ikäisiä kollegoita, ja Sannan mielestä juuri se on tiimin vahvuus.

– Meillä uskalletaan puhua, jos jokin mietityttää. Perheasiatkin saattavat näkyä työpäivän fiiliksissä, toisinaan niistä jutellaan enemmän, toisinaan vain todetaan, että nyt on tällainen tilanne. Kaikki ymmärtävät.

– Arkeen mahtuu pieniä eleitä, jotka piristävät. Joku tuo kahvihuoneeseen pullapussin, toinen tarjoaa energiajuoman. Siinä se hohde piilee, arkisissa hetkissä.

Latest news

George Tsironis (to the left) has been a part of the JYSK-journey in Greece for the past ten years and played a keyrole when the global retailer opened it’s first store in the country.

Kreikan ensimmäisestä työntekijästä maajohtajaksi: George Tsironis on valmis uusiin haasteisiin

- Yli kymmenen vuoden kokemuksella JYSKissä George Tsironisista tulee JYSK Kreikan uusi Country Director. Uudessa roolissaan hän keskittyy Kreikan vahvojen tulosten jatkuvuuteen, vahvojen tiimien rakentamiseen ja selkeän suunnan antamiseen.

Tamás Szűcs is new Country Director in Hungary and Austria

Kokenut Tamás Szűcs on Unkarin ja Itävallan uusi maajohtaja

- Uudella maajohtajalla on yli 20 vuoden kokemus vähittäiskaupasta, ja hän on työskennellyt JYSKissä suurimman osan työurastaan.

JYSK Garden assortment 2026.

Olohuone siirtyy ulos tämän vuoden puutarhavalikoimassa

- Ulkotilojen sisustaminen ikään kuin ne olisivat jatke olohuoneelle on yhä suositumpaa. Tämä trendi näkyy JYSKin puutarhamallistossa, jossa ulkotiloissa korostuvat lounge-kalusteet, sohvat ja suuret ruokapöydät.

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office