Skip to main content
GO JYSK front pages

JYSK Museum: GO JYSK siirtyy paperilta verkkoon

Päivämäärä:

Author: Stine Falk, Communications & CSR Intern

Kategoria: History

JYSKin pääkonttorin kellarissa Brabrandissa Tanskassa on pieni museo, jossa on esillä ikimuistoisia esineitä JYSKin historiasta.

Valitsemme aina välillä joitakin museon monista esineistä, otamme niistä kuvan ja kerromme tarinoita, jotka liittyvät näihin menneisyyden muistoihin.

GO JYSK siirtyy paperilta verkkoon

Viimeinen GO JYSK -henkilöstölehden painettu numero ilmestyi joulukuussa 2016. Sen tilalle tuli verkossa toimiva GOJYSK.com-tarinauniversumi.

Paperilehden historia on pitkä. Tiesitkö esimerkiksi, että aivan ensimmäinen numero ilmestyi jo vuonna 2002? Ensimmäisen painoksen kannessa oli JYSKin perustajan ja omistajan Lars Larsenin kuva – itse asiassa kahdesti.

GO JYSKin verkkosivujen etusivut

Palkittu kansainvälinen lehti

Lehteä julkaistiin yhteensä 59 numeroa, jotka jaettiin JYSKin työntekijöiden kotiosoitteeseen.

GO JYSK sai vuosien aikana sisällöstään myös useita palkintoja, niin tanskalaisia kuin eurooppalaisiakin. Pyrimme kunnianhimoisesti jatkamaan tätä menestyksekästä työtä GOJYSK.com-sivustossa, jossa tarjolla ovat kaikki digitaalisen ympäristön lisäominaisuudet.

JYSKin jatkuvasti laajentuessa lehtikin käännetään yhä useammille kielille. GOJYSK.com on vuoden 2017 aikana saatavana 18 kielellä. Tämä kattaa kaikki maat, joissa JYSK Nordicilla on myymälöitä.

Latest news

Team Leader Operation, Torben Thisgaard celebrate 40 year anniversary

40 vuotta JYSKissä: "Tutustuin täällä joihinkin parhaista ystävistäni"

- Torben Thisgaard juhlii 29. heinäkuuta 2025 40 vuottaan JYSKissä. Nykyään hän työskentelee Team Leader Operationina Uldumin (DCU) jakelukeskuksessa Tanskassa. Hänen matkansa JYSKissä alkoi kuitenkin Sjellannissa vasta 18-vuotiaana.

David Pap-Albert is new Logistics Director at DC Ecser

David Pap-Albert on uusi Logistics Director DC Ecserissä

- Uuden Logistics Directorin tavoitteena on rakentaa sitoutunut tiimi ja entistäkin joustavampi logistiikkatoiminta.

JYSK Romania celebrate Employer Award

Uusi ennätys: 21 JYSK-maata juhlii työnantajapalkintoja

- Enemmän kuin koskaan aikaisemmin JYSK on saanut tunnustuksen tai sertifikaatin todistukseksi hyvästä työpaikasta. Yhteensä 21 maassa on myönnetty työnantajapalkintoja ja -sertifikaatteja, kuten ‘Top Employer’ (Huippu työnantaja), ‘Great Place to Work’ (Loistava työpaikka) ja ‘Inspiring Workplace’ (Innostava työympäristö).

Lisää kommentti

Pidä ystävällinen sävy :)

About JYSK

Careers

JYSK Head Office